perjantai, 8. joulukuu 2006

Perjantai 8.12

Kavin illalla viela kahteen otteeseen saunomassa ja kylpemassa. En tieda johtuiko tuosta ylettomasta vastustuskyvynnostamisesta, mutta maha oli koko yon ihan sekaisin, enka paassyt yokotan treenieihin aamulla. Doshun treenit oisin muutenkin jattanyt valiin. Joo ja taas kerran ku olin kylvyssa niin yks vanha japsi kaveli suoraan rookihuoneesta pukuhuoneen kautta dippaamaan ittensa altaaseen jossa olin. Hetkein aikaa siella raapi ja hankas itteaan ja vasta sitten meni suihkuun.

Kirjauduin ulos putkilostani ja vein rinkan kolikkolokeroon. Putkilomesta jossa siis olin kaikki paitsi yhden putkiloyoni oli halvempi, mutta ihan jees. Varsinkin kun ensimmaisen yon jalkeen kavin pyytamassa siirtoa toiseen putkeen, jossa ei juurikaan ollut tupakoitsijoita. Tai siis ei siella ollut yhtaan, mutta ei siis lahiputkiloissakaan juurikaan. Siina mestassa en kylla nahnyt yhtaan lansimaalaista, eika kukaan ensimmaisen paivan jalkeen puhunut englantia. Mitaan ei myoskaan lukenut englanniksi. Sen sijaan kun se kymmenelta aamulla suljettiin tuli kuullutus englanniksi. Se oli ilmeisesti lainattu jostain kaupasta, koska siina sanottiin etta kauppa suljetaan kohta ja toivottavasti olette nauttineet shoppailusta liikkeessamme. Sain siella yhdelta asiakkaalta valtavan kunnianosoituksen, kun se kavi sanomassa henkilokunnalla et tolle kaverille pitaa antaa isompi kylpytakki/yopuku, kun toi L on ihan liian pieni sille. Sain sit LL kokoisen.

Lahdettyani putkilosta ja kaytyani subbarissa syomassa menin nettikahvilaan kattomaan spider man kakkosen. Ihan jees leffa. Sitten makin kautta treeneihin. Oli kuribayashin treenit ja tosi hyvat. Sit Miyamoton treeneihin, jotka oli myos loistavat. Sit kavin viela Doshun treenit, niin voi sit suosiolla jattaa aamulla valiin. Saa naha kaynkohuomenna enaa treenaamassa.  

Nyt tulin tanne nettikahvilaan ja sain pyydettya ittelleni parhaan paikan taalta tupakoimattoman puolen kaukaisimmasta nurkasta. Asken kuitenkin tuli hirvee rookin savu suoraan mun koppiin. Nousin ylos ja eikos joku japsi vetany rookii suoraan mun viereisessa kopissa. No kavin koputtaa oveen ja sanoin et taa on No Smokin puoli. Johon se oli tietysti: Ai haluutsta rookii vai. No toistettuani muutaman kerran se tajus ettei taal saa tupakoida. Toi tietysti selittaa osaltaan miks myos tupakoimattomalla puolella haisee aina tupakalle. Tulee sita savua kylla kaytaviltakin, kun ei naita oo mitenkaan ovilla erotettu. No taal nurkassa on kyl muuten ollu ihan jees ilma, vahan kylma kylla. Onnistuin tulee tanne tyhmyyttani minuutilleen huonoimpaan aikaan. Jos oisin tullu minuuttii aikasemmin oisin saastany pari sataa jenii, mut onneks on visa.

Nyt ehka meseen vahan elinan kanssa, ja sit rupeenkin katsomaan jotain uutta leffaa joka ilmeisesti kertoo WTC terroristijutusta.

torstai, 7. joulukuu 2006

Torstai 7.12 jatkuu

Kavin tosiaan vaan yhdet treenit tanaan. Yokotan treenit oli ja tosi hyvat taas.

Illalla ois viela ollut kahet treenit (joista toiset parhaillaan kaynnissa), mutta on niin hajalla etten jaksanu menna niihin. Sen sijaan tein erityisen epamiehekkaan teon ja kavin shoppailemassa ittelleni kengat.

Joo ei mua varsinaisesti Suomeen innosta tulla, mutta kotiin kyllakin. Ihan hauska on paasta myos vahan loysemmin treenailemaan taas.

Taytyy yrittaa kayda aikasemmin nukkumaan tanaan, niin ehka huomenna jaksaa kayda parit treenit. Ainakin ois hyvia treeneja luvassa. Jalka oli kipea, mutta treenikuntoinen tanaan, joten ei ollu ku pieni kolhu. Lahden tasta taas syomaan ja  sen jalkeen saunomaan ja vastustuskykya nostamaan. On taas ollu sama vaihe kun sillon ku tulin japaniin ettei oikein ruoka maistu, mut onneks oon taidokas, aikidoka kun olen, syomaan jarjettomia maaria senkin jalkeen ku ei enaa ollenkaan tekis mieli.

torstai, 7. joulukuu 2006

Torstai 7.12

Saunoin taas eilen puoltoist tuntii, enka viittiny menna aamutreeneihin. Taitaa olla etten kay kuin yhet treenit tanaan.

Asken katoin I robotin. Jalleen kerran hyva leffa.

Vahan kuvottavaa on kyl tosiaan se kylpeminen. Eilen taas yksi vanha japsiaija oli ensin mun kans saunas parikymmenta minuuttia. Sit ma lahin suihkuun ja jonkun viiden minuutin paasta se tuli saunasta ja meni suoraan sinne pieneen kylpyyn kaymatta suihkussa. Aivan kasittamatonta. Eika se edes jaany sinne, vaan ainoostaan dippas ittensa siella jonkun puol minuuttia ja sit meni takas saunoo. Tosin kavi kyl valil avaamassa kylpyhuoneen oven jotta sinne tulis tupakansavuu viereisesta rookihuoneesta. No menin kuitenkin suoraan sen jalkeen sinne kylpyyn, koska olin niin suunnitellut. Hengissa ollaan viela.

 

keskiviikko, 6. joulukuu 2006

Itsenaisyyspaiva 6.12

En mennyt aamutreeneihin tanaankaan. En itseasiassa laittanut edes kelloa soimaan kuin vasta yhdeksaksi, kun menin niin myohaan nukkumaan. Samoin varmaan tanaankin tuun tekemaan, nimittain kyl siel saunassa ja kylvyssa menee yleensa se pari tuntia vaikka se ei edes kovin hieno paikka ookkaan. Tai ei sielt puutu ku kylmaallas ja ulkoallas. Jos ne ois niin siel vois viettaa aikaa loputtomasti.

Kymmeneen mennessa piti kuitenkin taas olla poissa "hotellilta", joten kavin ostamassa bussilipun sunnuntaiksi lentoasemalle ja kavin syomassa. Sitten tulin nettikahvilaan katsomaan Resident evil kakkosen. Sekin oli hyva.

Sit lahdin Endo treeneihin, jotka taas yllattaen veti kuribayashi. Se tainnu vetaa enemman endo treeneja taalla ollessani kuin endo itse. No hyvat treenit oli kuitenkin, mutta kun se kavi tekemassa tekniikka mulle, niin onnistuin lyomaan jalkani. Kavin sen jalkeen kuitenkin viela kahdet Miyamoton treenit, mutta kyl siihen vahan tekee kipeeta. Ei mitaan pahaa, vain pieni kolhu, mutta harmittava kuitenkin.

Kaikki treenit tanaan kuitenkin hyvia, vaikka ei Hombulle mennessa ollutkaan lainkaan fiilista tai voimia treenata. Tosi hyvin kuitenkin jaksoi sit kun treenit  taas alkoi. No, joo alkaa kuitenkin olee vahitellen kaipuu takas Suomeen, mika tietysti johtuu siita etta lahdin sielta kesalla enka alyy kuinka hirveeta siel nyt on.

Joo taidan lahtea subbariin syomaan ja sit kylpemaan.

Hyvaa itsenaisyyspaivaa kaikille. Meitsi on taal hengessa mukana :-D

tiistai, 5. joulukuu 2006

Tiistai 5.12 jatkuu

Joo, vahan rupee oli puhti lopussa. On taas viikko siita kun on nukkunu yli 7h, mut ennen kaikkee on henkinen vasymys paalla. Ei jaksa jatkuvasti raahaa kamoi paikast toiseen, kun ei oo mitaan vakkari mestaa missa ois. Joo, en ollu tosiaan ku kaksissa treeneissa tanaa. Toiset veti kobayashi ja toiset joku uusi tuttavuus. Molemmat oli hyvat. Erityisesti Kobayashin treenit. Toiset treenit oli hyvat mutta hieman rankat ku treenasin yhen kova kuntosen Italialaisen kanssa. En jaany enaa kolmansiin treeneihin. Kyl viel parit kolmet treenit jaksaa paivassa, mut ei oikein enaa neljia. Erityisesti aamulla treeneihin lahto muutaman tunnin huonoilla unilla ei houkuttele lainkaan.

Menin tanaan sinne halvempaan putkiloon ja sain viereisen putken ku viime kerralla. Taas siin hais hirvee rookin haju, joten kavin pyytaa toista putkiloa minka myos sain. Ei sekaan mikaan no smokin mesta oo, mut ei varmaa kaikki japanilaiset kuitenkaan polta nukkuessaan.

Kavin myos mikkoa moikkaamassa tanaan ja sain silta mun kamat ja aseet. Sekin oli selvinnyt ihan hyvin ja paasee pois 3 viikon paasta.